Valo Kurki -sarjan viides osa Matkalla ei minnekään on juuri ilmestynyt. En ole vielä itsekään päässyt nuuhkimaan uuden painotuotteen aina yhtä huumaavaa tuoksua, mutta ensimmäiset arviot ovat jo ilmestyneet ja opus on kaikkien kiinnostuneiden saatavilla. Lapseni ei enää ole minun, vaan lukijoiden. Olo on samaan aikaan helpottunut – arviot ovat olleet myönteisiä – ja tutun kolho: siinä se on, mitäs sitten?
No, tosiasiassa tekemistä on paljon. Koska minulla ei ole tukenani ison kustantamon markkinointiresursseja, näkyvyyttä ei saa ken itse sit´ei hanki, jos silloinkaan. Nyt viidennen kirjan kohdalla elo on toki sikäli helpompaa, että minulla jo on lukijakunta. Ei tarvitse polkaista ihan kaikkea tyhjästä.
Tyhjästä nimittäin aikoinaan lähdin. Kirjasarjan ensimmäisen osan West Endin tyttöjen taival oli kivinen. Olen vuosien varrella kuullut ja lukenut lukuisia ihmettelyjä siitä, mikseivät kirjani ole päätyneet ns. perinteisen kustantamon huomaan. Kustannusala on kovaa bisnestä, siinä lienee syy – ensimmäisellä kirjallani ei yksinkertaisesti katsottu olevan riittävästi kaupallista potentiaalia, vaikka kaunokirjallista laatua ja dekkariperinteiden kunnioittamista kehuttiinkin. Lähetin käsikirjoituksen aikoinaan 18 kustantamoon parissa eri erässä hiukan muokattuna ja pidin välissä taukoa. Osa kustantamoista ei ikävän yleisen nykytyylin mukaan vastannut koskaan, osalta tuli 1 kk – 1,5 vuoden sisään standardihylsy, osa lähetti hylsynsä mukana kiittävää palautetta.
Yhden kustantamon kanssa kävin keskustelua pitempään, mutta senkin kanssa homma kariutui kahteen seikkaan. Kustantamon mukaan lukijat halusivat välttämättä dekkareiltaan huomattavasti perusteellisempaa selittämistä ja auki kirjoittamista kuin mitä itse lukijana arvostan ja mihin olin kirjailijana halukas. Toinen ilmoitettu syy oli huokoisempi: “kun ei sulla ole tässä edes yhtään normaalia perhettä”. 2010-luvun lopulla lukeva Suomi ei olletikin vielä ollut valmis siihen, että päähenkilö on homomies, jonka perhe koostuu kahdesta maatiaiskissasta, siskosta ja siskontytöstä. Muutaman vuoden sisään sateenkaarta alkoi sitten näkyä varovasti muuallakin (mm. Heidi Airaksisen ja Laura Anderssonin myötä), mutta dekkariskene on meillä edelleen varsin konservatiivinen.
Miten kirjani sitten päätyivät lukijoille? Koska olin saanut rohkaisevaa palautetta useilta eri tahoilta, joiden arvostelukykyyn luotin, ja koska olen tottunut tekemään asioita itse, en haudannut käsikirjoitustani tietokoneeni uumeniin, vaan päätin lähettää sen maailmalle kirjailijanimen takaa niine hyvineen ja katsoa mitä tapahtuu. West Endin tytöt ilmestyi Books on Demandin kautta ensimmäisen kerran e-kirjana vuodenvaihteessa 2020 ja myöhemmin paperiversiona ja viimeistellympänä e-kirjana. Koska sarjan toinen osa Täydellinen päivä oli ensimmäisen osan ilmestyessä jo pitkällä, julkaisin senkin heti perään, ja seuraavana vuonna kolmannen eli Timantin ja ruosteen. Siinä vaiheessa kirjani oli bongannut Suomeen rantautunut tanskalaiskustantamo Saga Egmont, joka ehdotti ensimmäisten osien teettämistä äänikirjoiksi: mikäpä siinä. Rikastumaan en ole päässyt, mutta lukijakuntaa äänikirjat ovat laajentaneet aivan toisella tavalla kuin mihin olisin omin voimin pystynyt. Nelososa Sadekoirat tehtiin kokonaan yhteistyössä Sagan kanssa. Nyt julkaistu viitonen on paluuta aiempaan eli paperikirja BoDin kautta ja e-kirja Sagalta. Uusin osa ei toistaiseksi ole saatavilla äänikirjana.
Ainakin näillä näkymin Matkalla ei minnekään on viimeinen Valo Kurki. Tällä hetkellä minua työllistävät kaksi keskenään hyvin erilaista käsikirjoitusta. Toista olen työstänyt jo pitempään, toisen kanssa vasta aloittelen itse kirjoitustyötä. Mutta niistä enemmän sitten tulevissa blogiteksteissä.
Blogin pitämiseen minua innoitti mm. joensuulaiskollega Mika Kähkönen, jonka kiinnostavaa kirjailijablogia voi seurata täällä. Julkaisen todennäköisesti epäsäännöllisesti ja harvakseltaan, mutta ehkäpä tällaiselle venttiilille on itselleni tarvetta ja jotakuta saattaa kiinnostaa kuulla lisää kirjoittamisesta, omakustantamisesta, kirjoista, taustatyöstä, saa nyt nähdä mistä kaikesta. Haluaisin myös pitää ohjia enemmän omissa käsissäni suurten kaupallisten somejättien tukemisen sijasta. Näkemisiin siis tällä kanavalla.
GK
P.S. En ole kirjoissani kiitoksia tai omistuksia jaellut, mutta käytänpä tilaisuutta hyväkseni ja lausun ylenpalttiset kiitokseni kaikille niille, jotka ovat vuosien varrella uskoneet, tukeneet ja kannustaneet. Koska tiedän, etteivät kaikki halua nimeään julkisesti näkyville, en laadi listaa, mutta tiedätte keitä olette: perhe, ystävät, esilukijat, kirjasomettajat ja -bloggarit, julkisin ja yksityisin viestein kannustaneet lukijat. Kiitos.
Yhden poikkeuksen kuitenkin teen: ilman Karoliina Suoniemen ammattisilmää ja kannustusta en olisi tässä. Tutustuimme Karoliinan kanssa aivan toisissa kuvioissa, enkä olisi itse rohjennut – tai edes tajunnut – tyrkyttää käsistäni nähtäville, mutta Karoliina kiinnostui, luki tekstini ja käski lähettää West Endin tytöt maailmalle. Niin tein. Kiitos, Karoliina.
Gabriel Korpi 